tunnevammainen internet

   Olen 90-syntynyt ja muistan hyvin tietyt osat alueet siltä kultaiselta laman vuosikymmenestä. Muistan puhelinkioskit, Spede Pasasen, markan, uuden vuoden aaton 2000 ja Super Mario pelit. Muistan myös, kun meille saapui ensimmäinen tietokone. Se oli iso, eikä sillä tehnyt mitään. Mitä vähän pelejä pystyi pelaamaan (pasianssi ja miinaharava). Siitä on nyt vierähtänyt yli kymmenen vuotta ja nyt istun kommuunikämpässäni kannettava Acerin läppäri edessäni ja tuijotan tylsistyneenä tätä kehittyneen teknologian ihmettä. Alle kymmenessä vuodessa tämäkin kone on muinaisjäänne...ellei se jo ole.

   Vaikka teknologian kehitys ja yliluottava asenteemme siihen häiritseekin minua, en ajatellut käsitellä kyseistä aihetta. Haluan keskustella aiheesta, joka on minulle paljon tutumpi, kuin tietokoneen mallit ja teknologia, mutta siihen erittäin paljon kuuluva ominaisuus: keskusteleminen sosiaalisessa mediassa.

   Muistan viime parisuhteestani vältteleväni chattaamista paremman puoliskoni kanssa. Silloin Mese oli vielä kova juttu. Syy miksi en halunnut keskustella chatissa oli, koska enemmin tai myöhemmin keskustelu ajautui riitaan, joka harvoin johtui keskustelun sisällöstä. Keskustelut joutui yleensä lopettamaan puhelimen välityksellä, missä kauan vakuuteltiin toisillemme, että on tapahtunut väärinkäsitys. Mistä tämä johtui?

   Kun kaksi henkilöä keskustelee keskenään he keskittyvät toisen osapuolen sanoihin, elehdintään, äänenvoimakkuuteen, siis kaikkeen mitä toinen tekee ja sanoo. Chattailessa näitä samoja asioita ei pysty havainnoimaan. Edessä on usein liian kirkas tai liian hämärä ruutu, mihin ilmestyy koko ajan lisää tekstiä ja samalla yrität seurata muita keskusteluja ja silmä osuu mainoksiin ja yhtäkkiä tekee mieli vaihtaa Spotifysta joku toinen kappale soimaan. Keskusteluihin keskittyminen on erittäin vaikeaa, vaikka sitä ei välttämättä tajuaisikaan. Edessämme on niin paljon informaatiota, että pää menee sekaisin ja tunteet kilpailevat kärkipaikasta. Joku saattaa katsoa kissavideoita youtubesta ja sitten kesken kaiken lukea artikkelia murhasta. Ykskaks äiti soittaa ja keskustelet vielä puhelimessa samalla, kun yrität keskittyä ruudussa esiintyviin asioihin. Tämä aiheuttaa paljon alitajunnaista stressiä ja keskusteluiden sävy muuttuu usein neutraaliksi ja kylmäksi.

   Onneksi joku jossain joskus keksi ratkaisun lieventämään tätä ilmiötä ja lisäämään tunnetta chat keskusteluihin. Esimerkki:

-         Mitäs sä teet?

-         En mitään

-         Miks oot tommone?

Tässä on helppo esimerkki tunteen puuttumisesta. Utelias henkilömme A loukkaantuu, koska ei usko että henkilöä B:tä kiinnostaa Henkilö A:n kanssa keskustelu. Koska emme voi arvioida toisen mielentilaa digitaalisten aakkosten kautta, tilanne johtaa usein väärinkäsityksiin. Onneksi on keksitty tällainen taitava kikka nimeltään: hymiöt. Havainnollistakaamme:

-         Mitäs sä teet?

-         En mitään  :(

-         Vooi. Mikset?

   Keskustelu voi kyllä (toivon mukaan) saada jännittävämmän käänteen, kuin mitä esimerkissä käytettiin. Nyt saamme vihjeen Henkilö B:n mielialasta ja keskustelu jatkuu ymmärryksellä.

  Onhan tämä aika surullista miten suuri osa päivän aikana tapahtuvasta kommunikaatiosta toisen henkilön kanssa tapahtuu tekstiviestien ja chatin välityksellä. En ole tässä asiassa mitenkään parempi, kuin muut. Välillä on hyvä istua alas ja miettiä mihin tarkoitukseen puhelimet ja kahvilat alun perin kehitettiin. Kuinka usein välttyisimme henkilökohtaisista konflikteista, jos vain juttelisimme toistemme kanssa useammin kasvokkain tai puhelimitse? Voiko väittää tuntevansa jonkun henkilön hyvin, jos aina vain keskustelet hänen kanssaan netissä?

  Milloin viimeksi kävelit sponttaanisti, ilman ennakkovaroitusta, kaverin kotiovelle ja pyysit kahville?