Olen 90-syntynyt ja
muistan hyvin tietyt osat alueet siltä kultaiselta laman vuosikymmenestä.
Muistan puhelinkioskit, Spede Pasasen, markan, uuden vuoden aaton 2000 ja Super
Mario pelit. Muistan myös, kun meille saapui ensimmäinen tietokone. Se oli iso,
eikä sillä tehnyt mitään. Mitä vähän pelejä pystyi pelaamaan (pasianssi ja
miinaharava). Siitä on nyt vierähtänyt yli kymmenen vuotta ja nyt istun
kommuunikämpässäni kannettava Acerin läppäri edessäni ja tuijotan tylsistyneenä
tätä kehittyneen teknologian ihmettä. Alle kymmenessä vuodessa tämäkin kone on
muinaisjäänne...ellei se jo ole.
Vaikka teknologian
kehitys ja yliluottava asenteemme siihen häiritseekin minua, en ajatellut
käsitellä kyseistä aihetta. Haluan keskustella aiheesta, joka on minulle paljon
tutumpi, kuin tietokoneen mallit ja teknologia, mutta siihen erittäin paljon
kuuluva ominaisuus: keskusteleminen sosiaalisessa mediassa.
Muistan viime
parisuhteestani vältteleväni chattaamista paremman puoliskoni kanssa. Silloin
Mese oli vielä kova juttu. Syy miksi en halunnut keskustella chatissa oli,
koska enemmin tai myöhemmin keskustelu ajautui riitaan, joka harvoin johtui
keskustelun sisällöstä. Keskustelut joutui yleensä lopettamaan puhelimen
välityksellä, missä kauan vakuuteltiin toisillemme, että on tapahtunut
väärinkäsitys. Mistä tämä johtui?
Kun kaksi henkilöä keskustelee
keskenään he keskittyvät toisen osapuolen sanoihin, elehdintään,
äänenvoimakkuuteen, siis kaikkeen mitä toinen tekee ja sanoo. Chattailessa
näitä samoja asioita ei pysty havainnoimaan. Edessä on usein liian kirkas tai
liian hämärä ruutu, mihin ilmestyy koko ajan lisää tekstiä ja samalla yrität
seurata muita keskusteluja ja silmä osuu mainoksiin ja yhtäkkiä tekee mieli
vaihtaa Spotifysta joku toinen kappale soimaan. Keskusteluihin keskittyminen on
erittäin vaikeaa, vaikka sitä ei välttämättä tajuaisikaan. Edessämme on niin
paljon informaatiota, että pää menee sekaisin ja tunteet kilpailevat
kärkipaikasta. Joku saattaa katsoa kissavideoita youtubesta ja sitten kesken
kaiken lukea artikkelia murhasta. Ykskaks äiti soittaa ja keskustelet vielä
puhelimessa samalla, kun yrität keskittyä ruudussa esiintyviin asioihin. Tämä
aiheuttaa paljon alitajunnaista stressiä ja keskusteluiden sävy muuttuu usein
neutraaliksi ja kylmäksi.
Onneksi joku
jossain joskus keksi ratkaisun lieventämään tätä ilmiötä ja lisäämään tunnetta
chat keskusteluihin. Esimerkki:
-
Mitäs sä teet?
-
En mitään
-
Miks oot tommone?
Tässä on helppo esimerkki tunteen puuttumisesta. Utelias henkilömme A
loukkaantuu, koska ei usko että henkilöä B:tä kiinnostaa Henkilö A:n kanssa
keskustelu. Koska emme voi arvioida toisen mielentilaa digitaalisten aakkosten
kautta, tilanne johtaa usein väärinkäsityksiin. Onneksi on keksitty tällainen
taitava kikka nimeltään: hymiöt. Havainnollistakaamme:
-
Mitäs sä teet?
-
En mitään :(
-
Vooi. Mikset?
Keskustelu voi
kyllä (toivon mukaan) saada jännittävämmän käänteen, kuin mitä esimerkissä
käytettiin. Nyt saamme vihjeen Henkilö B:n mielialasta ja keskustelu jatkuu
ymmärryksellä.
Onhan tämä aika surullista
miten suuri osa päivän aikana tapahtuvasta kommunikaatiosta toisen henkilön
kanssa tapahtuu tekstiviestien ja chatin välityksellä. En ole tässä asiassa
mitenkään parempi, kuin muut. Välillä on hyvä istua alas ja miettiä mihin
tarkoitukseen puhelimet ja kahvilat alun perin kehitettiin. Kuinka usein
välttyisimme henkilökohtaisista konflikteista, jos vain juttelisimme toistemme
kanssa useammin kasvokkain tai puhelimitse? Voiko väittää tuntevansa jonkun
henkilön hyvin, jos aina vain keskustelet hänen kanssaan netissä?
Milloin viimeksi kävelit sponttaanisti, ilman ennakkovaroitusta, kaverin kotiovelle ja pyysit kahville?